Opetuksen taso suomalaisissa korkeakouluissa

Opetuksen taso suomalaisissa korkeakouluissa vaihtelee melkoisesti, mutta on yleisesti ottaen varsin hyvä. Suomessa on pyritty määrätietoisesti parantamaan korkeakouluissa opettavien pedagogisia valmiuksia ja esimerkiksi lehtorin paikkoja täytettäessä ei enää riitä, että hakijalla on hyvät tieteelliset meriitit. Vakituisiin opetustehtäviin palkattavilta henkilöiltä edellytetään, että he ovat jollakin tavalla hankkineet itselleen pedagogista osaamista, vaikka varsinaisia kriteerejä vaadittavasta pedagogisesta koulutuksesta ei olekaan kirjattu kaikkien korkeakoulujen ohjesääntöihin.

Opetuksen taso ei kuitenkaan ole riippuvaista ainoastaan opettajien pedagogisesta osaamisesta, vaan ratkaisevan tärkeällä sijalla opetuksen arvioinnissa on opetusta antavan henkilön oma perehtyneisyys opetettavaan asiaan. Tällä hetkellä on varsin tavallista, että lehtorin paikkoja jaettaessa ei pelkillä maistereilla juuri ole mahdollisuuksia tulla valituiksi, vaan valinnassa suositaan lisensiaatteja ja tohtoreita, joiden perehtyneisyys omaan alaan katsotaan merkittävästi maisterin perehtyneisyyttä syvemmäksi.

Maisterilla saattaa olla mahdollisuudet tulla valituksi vain, jos hän voi omien tieteellisten tutkimuksiensa ja kirjoitustensa pohjalta osoittaa olevansa syvällisesti omaan alaansa perehtynyt henkilö. Myös merkittäviin tutkimushankkeisiin tai työryhmiin osallistuminen saattaa edistää maisterin valintaa lehtorin virkaan.

Korkeakoulujen arviointi

Korkeakouluja arvioidaan maailmanlaajuisten arviointiohjelmien puitteissa ja suomalaiset korkeakoulut sijoittuvat niissä keskimäärin varsin kohtalaisesti, kun ottaa huomioon, miten pienistä ja perifeerisistä oppilaitoksista on kysymys. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että korkeakouluja arvioitaessa otetaan huomioon muitakin seikkoja kuin puhtaasti opetuksen taso. Oppilaitoksen sijoittuminen hyvin arviointilistalla ei vielä kerro, että siinä oppilaitoksessa saa aineessa kuin aineessa korkeatasoista opetusta.

Pienessä ja syrjäisessä oppilaitoksessa saattaa hyvinkin olla henkilökuntaa, jonka opetus on erittäin korkeatasoista. Sen sijaan suuressa yliopistossa voi joutua kuuntelemaan luennoitsijaa, joka kyllä tuntee alansa, mutta ei ole lainkaan motivoitunut luennoimaan tai kohtaamaan opiskelijoita. Tämän seurauksena suhde opiskelijoihin jää pinnalliseksi ja opetuksen anti varsin heppoiseksi.

Opettaja ja tutkija eivät aina kohtaa opiskelijan eduksi

Valitettavan joskus on niin, että professorien kiinnostus opiskelijoita kohtaan kasvaa sitä mukaa, kun he edistyvät opinnoissaan. Kandivaiheen perusopiskelija ei näin ollen ole lainkaan kiinnostava ja heille pidettävät luennot toistuvat vuodesta toiseen samanlaisina pakkopapatuksina, joista joka ikinen opiskelija voi aistia professorin leipääntymisen. Tällainen ei ole omiaan lisäämään opiskelijoiden motivaatiota tai kiinnostusta kyseistä aihetta kohtaan.

Nämä professorit ovat yleensä henkilöitä, jotka ovat hakeutuneet yliopistouralle kiinnostuttuaan tutkimusalastaan. He nostavat yliopistonsa asemaan korkeakoulujen arvioinnissa tekemällä korkeatasoista tutkimusta, mutta eivät helpota etenkään aloittelevien opiskelijoiden asemaa. Mutta kun ensimmäisistä massaluennoista selviää, jatkaa sitkeästi kohti valmistumista ja on aika alkaa työstää omaa lopputyötä, saattaa ensimmäisten opiskeluvuosien nuivasta tiedemiehestä sukeutua innostunut ja osaava pro gradu -tutkimuksen ohjaaja. Saatat jopa huomata, että tylsistä tylsin ja tylyistä tylyin tyyppi onkin hauska ja lämmin ihminen, jonka johdolla innostut yhä syvemmin paneutumaan oman aiheesi hienouksiin ja saloihin.

Hyviä opettajia on paljon

Parhaat opettajat ovat kuitenkin henkilöitä, jotka sekä ovat syvällisesti kiinnostuneita omasta alastaan, tekevät jatkuvasti tutkimusta ja ovat samalla kiinnostuneita uusista opiskelijoista ja haluavat kehittyä myös opettajina. Tällaistakin opetushenkilökuntaa löytyy suomalaisista korkeakouluista paljon.

Opiskelijan eduksi toimii myös tilanne, jossa yliopistojenkaan virat eivät enää ole eläkevirkoja, vaan vakituinenkin henkilökunta joutuu kilpailemaan säilyttääkseen paikkansa. Näin lehtorit ja professorit joutuvat sekä osoittamaan tutkimuksillaan osallistuvansa koko ajan tieteellisen työn tekemiseen, että huolehtimaan samalla kilpailukyvystään pedagogisella rintamalla.

Lehtorien valintaprosessi myös korostaa opetusvalmiuksia, sillä jokaisen kyseistä paikkaa tavoittelevan tulee hakuprosessissa riittävän pitkälle edettyään antaa opetusnäyte. Opetusnäytteen arvioi lautakunta, johon kuuluu myös kaksi opiskelijaa. Jos arvioiva taho arvioi opetusnäytteen heikoksi, henkilöä ei voida valita virkaan.